Pääsiäislempeä

Pääsiäissunnuntaina lempi leiskui Tyrnävällä, kun Jaskalle haaveiltua lapinporokoirapentuetta laitettiin alulle. Jehu käsitteli nuorikkoaan taitavasti, eikä aikaakaan kun varsin sopusuhtaisen oloinen pariskunta löysi kirkkaan kevätauringon alla yhteisen sävelen. Toivottavasti sävelistä rakentuu pieniä lapinporokoiranpentuja kesäksi. Jäämme jännityksellä odottamaan tiinehtyykö Jaska.

Yhdistelmällä on Lappalaiskoirat ry:n suositus (annettu 2.3 2017). Sekä Jehu että Jaska ovat prcd-PRA:n osalta terveitä. Linkki jalostustietojärjestelmään


"Jehu" BH Hopeametsän Teräsyrtti
 kuva c Susanna Eksymä


"Jaska" Juskankankaan Luhtalemmikki


Jaska on arkeaan lapsiperheessä elävä 4 v narttu, jonka sopuisaan laumaan kuuluu myös vanhempi suomenlapinkoiranarttu. Jaskan silmät peilattiin terveiksi toisen kerran sen elämässä 12.4 2017, muutama päivä ennen astutusta. Lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja polvet 0/0. Jaska on liikkeissään nopea, näppärä ja oppivainen koira.

kuva c Susanna Eksymä

Jehun laumaan kuuluu isäntäväen lisäksi kaksi saksanpaimenkoiranarttua, joiden kanssa se jakaa harrastusaikaa. Jehun kanssa on puuhattu monenlaista, ja se on luonnetestattu pistein +1a +1a +1 +2a +1a +3 1 +3, laukausvarma +++  yht. 170 pistettä. Lonkat A/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0 ja selkä lausuttu terveeksi 27.4 2016 VA0, SP0, LTV0. Myös Jehun silmät on peilattu kahteen kertaan terveiksi, viimeksi 30.11.2016. Jehu on iloinen ja sosiaalinen, mutta myös varsin urosmainen 4 vuotias lapinporokoirauros.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tsekattuja

Passikuvia

Pennut lähenevät viikon ikäpyykkiä