J&J -pennut syntyivät!

Videolinkki


Pennut ja Jaska odottelevat lattialla lakananvaihtopalvelun valmistumista.

Keskiviikkoiltana Jaska alkoi läähätellä voimakkaammin ja petailla pentulaatikossa. Se vetäytyi pentuhuoneeseen ja kävi enää vain harvakseltaan pois pentulaatikosta. Seuraavan yön se jatkoi petailuaan, klo 13 torstaina menivät vedet. 

Ensimmäinen pentu teki matkaa ulkomaailmaan pitkään. Kävelytin Jaskaa takapihalla pikku mutkia ja niin isoin uros lopulta ponnistuksista pullahti pentulaatikkoon. Sen kaksi veljeä olivatkin jo odotelleet vuoroaan, sillä ne tupsahtivat pentulaatikkoon seuraavien 10 minuutin välein. Melkoisen näppäriä nuo koiraemot, sitä voi synnyttää yhtä, putsata toista ja imettää kolmatta yhtaikaa 😄.

Neljättä urosta odotellessa olikin kaikilla pennuilla aikaa järjestäytyä syömähommiin. 40 minuuttia kolmannesta syntyi siis neljäs uros, joka alkoi kiljua heti ulos päästyään ja on pitänyt huolta senkin jälkeen, että tulee tarpeen tullen kuulluksi. Tuli elävästi mieleen edellisen lpk-pentueen Korppi Routsa eli Roku 💓 Se tykkäsi myös äänestään ja siitä miten se oma ääni huoneessa kaikuu 😆 

Sitten seurasikin tauko, jonka aikana kasvattaja oletti synnytyksen olevan ohi. Tehtiin kaikki manööverit; nartun ulkoilutus, pesu, pentulaatikon sisustuksen vaihto. Jaska söi ja joi. Mutta sitten alkovat uudet synnyttelyt.

Illalla klo 19 jälkeen syntyi vielä kaksi narttua nopeassa tahdissa. Niistä isompi ei jäänyt elämään, mutta ihan hyvänkokoinen pienempi narttu sen sijaan oli vikkelästi tissillä. 

Pennut ovat kaikki lähes samankokoisia, ensimmäisenä syntynyttä urosta ja isoilla valkoisilla merkeillä siunattua kolmatta urosta lukuunottamatta. Niillä kahdella on lähtöpainoa enemmän. Mitään kovin suuria eroja painoissa ei kuitenkaan ole.Kaikki syövät, nukkuvat ja vinkuvat, uros4 myös karjuu (tai sitten minulla on herkät korvat 😅).

Jaska on kovin huolehtivainen emo ja tarkkana pennuistaan. Niin kuin pitääkin olla. 

Rássi -belgi ei tällä kertaa ole kovin huolestunut pentuhuoneen äänistä. Slk-pentujen syntymä sitä viimeksi liikutti kovasti, ja niinpä silläkin nousi maito tisseihin melko lailla pentujen syntymän jälkeen. Toivotaan, että vältymme siltä nyt.

Ikää 1 vrk


Ikää 1 vrk

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tsekattuja

Passikuvia

Kuvaterveisiä Pietan penskoilta ja Kennelliitolta